sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Peppi muuttaa pois





Aihe, josta en toivonut koskaan joutuvani kirjoittamaan. Mutta nyt kirjoitan.

Pepillä on nyt uusi koti toisaalla.




En syvenny yksityiskohtiin, miksi tähän päätökseen on tultu, mutta pääsyynä oli se, että halusimme avopuolisoni kanssa, että Pepillä ja minulla molemmilla olisi hyvä olla. Ja tulimme siihen tulokseen, että tässä elämäntilanteessa ei se olisi mahdollista samassa taloudessa. Siispä etsimme hänelle uuden hyvän kodin, johon pystyimme hyvin, mutta haikein, mielin oman pienokaisemme jättämään.

Päätös ei todellakaan ollut helppo, mutta oikea se oli. Emme vieneet Peppiä heti uuteen paikkaan, kun oikea omistaja löytyi, vaan halusimme pitää pikkuisen vielä kodissamme pari kuukautta, jotta saisimme totutella ajatukseen ja viedä hänet viettämään joulua perheidemme luokse ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Missään vaiheessa tuossa "harkinta-ajassa" ei tullut sellainen olo, ettemme voisi pysyä päätöksessämme, mikä oli minusta hyvä merkki. Tuskaa, surua ja ikävää se ei poistaisi, mutta on helpottavaa tietää, että Peppi saisi jotain parempaa ja oman kumppanini kanssa arki tulisi helpottumaan.

Tiedän, että on ihmisiä, jotka eivät luopuisi koirastaan/lemmikistään mistään hinnasta. Jotkut antaisivat mieluummin vaikka päänsä kuin tulisivat tällaiseen ratkaisuun -minä luulin olevani yksi heistä. Kunnes tajusin, että se tuska, jonka koen luopumisesta, ei ole syy olla antamatta Pepille jotain, mitä se ansaitsee: hyvän turvallisen kodin. Ja minä halusin antaa hänelle sen ennen kuin se muuttuisi meillä toisenlaiseksi: kahden uupuneen ja turhautuneen omistajan kodiksi. Koti, jossa olisi kolme vankia, joilla kenellekään ei olisi hyvä olla.



Kuinka muka koira voi olla onnellinen, jos se aistii jatkuvasti omistajiensa onnettomuutta ja pahaa oloa? Ei, se ei olisi reilua. On paljon reilumpaa, että minä nielen ylpeyteni ja kestän kivun ja päästän koiran parempaan paikkaan. Vaikka se sattuisi ihan järkyttävästi. Sillä koira, minun koirani, ei ansaitse pahaa oloa minun itsekkyyteni takia.


Ai miksikö kirjoitan tästä?

En taatusi ole ainut, jolle on käynyt näin. Sinä, joka luet tämä ja tiedät, mistä puhun, otan osaa, mitä Sinä olet joutunut kokemaan. Se ei varmasti ole ollut helppoa. Enkä usko, että teit sen vain siksi, ettet enää viitsinyt hoitaa lemmikkiäsi tai ettet oikeasti välittänyt siitä. Teit sen samasta syystä kuin minä: rakastit sitä niin valtavasti.



Mitä parhainta jatkoa uudessa kodissasi, rakas Peppi! <3



P.s. Uusi omistaja kertoi tänään kuulumisia ja Peppi on viihtynyt siellä oikein hyvin ja leikkii ulkona tyttökavereidensa kanssa niin innolla, ettei neitiä tahdo saada sisälle. That's our girl. <3