perjantai 31. tammikuuta 2014

Peppi 12 viikkoa!

Hauva-vauva ei lakkaa kasvamasta ja ikää sen kun tulee koko ajan lisää! Eläinlääkärissä Peppi painoi 3,95 kg eli lähes kaksinkertaisen määrän, kun se tuli meille! Syntymäpäivä meni jälleen kerran pentuleikkikoulun merkeissä. Tämä kerta meni ihan kivasti, mutta Peppi ei syty ihan tosta painista niin paljoa. Monesti pikkuneiti koittaa saada jonkun kaverin ajamaan tätä takaa, mutta harva karvapalloista ymmärtää tätä leikkiä. Meijän pikku spurttaaja nappaili sitten lattialta löytämiään namuja, joita ihmisolennot välillä heittelivät. Ne olivat pääkiinnostuksen kohde. Vähät muista, kun on namia. Slurp.





Muistatteko, kun haukuin (niin kuin koira, heh heh) Peppiä yhdessä postauksessa kakkaninjaksi? Sitä sanaa voi käyttää nykyään ilman etuliitettä. Murukki pystyy nimittäin kiipeämään meidän yli 65 senttimetrisen aidan yli! Se synnyttää taas näitä vanhemmuuden ristiriitaisia tunteita, että pitäisikö olla ylpeä, kun oman puppelin motoriset taidot ovat kehittyneet jo näin pitkälle vai kuuluisiko olla kauhuissaan, että lapseni on super-eroahdistunut?

Viime aikoina yksinolot on menny tosi hyvin. Peppi on voinut olla 6,5 tuntiakin ilman mitään ongelmaa kongin parissa ja nukkuessa. Mutta se on sitten liian ylivoimaista, että mamma haluaa nukkua pitkään eri huoneessa ja sitten pitää karata keittiöstä. Tänään Peppi päätti karata myös isin ja mamin kauppareissun aikana pois, vaikka, kuten jo mainitsin, se on siellä aikaisemmin viihtynyt ihan hyvin (ollaan siis videoitu näitä tapahtumia, siitä tiiän).

Liekö kyse jonkin sorttisesta takapakista? Oon nyt ollu muutaman päivän täällä sen kanssa, niin olisiko yksinolotaito voinut "unohtua"? Mene ja tiedä siitä sitten. Tänään koiruli oli aivan mahdoton ja mun kärsivällisyyttä koiteltiin. En voinut edes postia hakea ilman, että toinen sai hepulia. Edes kongi ei hiljentänyt pikkuista kuin vain vähäksi aikaa. :(


Tämä aita ei ole este, ainostaan hidaste (ja sekin aika huono sellainen).


Unohdinpa muuten mainita vielä tiistaista sen verta, että lääkärikäynnin lisäksi kävimme hetken aikaa katsomassa Pepatsun kanssa heppoja! Muksu oli semirauhallinen hyvin isojen "koirien" läheisyydessä, mutta pupu tuli pöksyyn siinä vaiheessa, kun niistä kummajaisista pääsi ääntä! Pitäisi tehdä vielä reissuja sinne, tekis vaan hyvää meitin ipanalle. Se on nimittäin vähän myöhästä jollekin puolivuotiaalle totuttaa uusia asioita. Työstä käy tää pennun kasvatus, sanokaa mun sanoneen. Joo, on söpö pentu ja silleen, mutta kyllä tätä hommaakin tässä riittää.



Tuore kuva pikkuisesta

Älkää antako rauhallisen olemuksen hämätä, lapsi on vain unenpökkelössä.



Peppi ja unihiekkaa silmissä. Leikkikoulun jälkeen uni maittas, mutta kevyet unet kesketyivät, kun joku mäntti (allekirjoittanut) tuli viereen häärää (ottamaan kuvaa). Ja pakkohan sitä on seurata, mitä se tyyppi oikein hommailee.



tiistai 28. tammikuuta 2014

Muska ja Peppi

Meille tuli toissa sunnuntaina Pepin ensimmäinen koiravieras Muska* tämän emännän ja isännän kanssa. Aluksi isompi koira pelotti Peppiä, mutta hetken kainostelun jälkeen haukuttiin vanhaa rouvaa mukaan leikkiin. Tuloksia ei kuitenkaan syntynyt, sillä Muska ei jaksanut korvaansa hetkauttaa pikku natiaiselle.


Jonkin ajan kuluttua Peppi alistui tilanteeseen ja otti isosta tytöstä mallia.





Ja molemmat ottivat rennosti.


Pikku päikkäreitten jälkeen jaksoi sitten taas haukkua ja kutsua toista leikkiin. Muska pysyi koko ajan asemissaan.




Paitsi silloin, kun haluttiin tietää, mahtuisko Muska Pepin petiin. Mä kuvittelin, että se ei olisi mahdollista. Tulipa sitten se luulo todistettua vääräksi.


Tietysti Muskalla piti olla Paavo petikaverina

maanantai 27. tammikuuta 2014

Peppi 11 viikkoa ja 3 päivää vanha!

Juu, vähän tuli missattua tänne blogiin postaaminen Pepin elikaaren pidentymisestä. Kuvia mulla kyllä on Pepistä tasan 11 viikkoisena.


Tässäpä nämä:






Eilen, kun kaappasin kuvia, niin kuvakulma sai Pepin näyttämään oikein kunnon rontilta





Näyttää paljon isommalta vai mitä? Vaikka oon mä kyllä huomannu, että on tuo pikkarainen tässä oikeestikin kuukauden aika kasvanu. Vaa'ankin mukaan 1,6 kiloisena kotiutunut pentumme ja nykyään 2,6 kiloa! Tällainen painonnousu kuukaudessa! Tänään huomasin, että ei se enää mahdu ihan samalla tavalla vauvasylitteluun kuten ensimmäisinä päivinä. Oih, niin se vaan kasvaa.

Raahasin tänään ahterini koulun penkille, mutta kummasti kynän lyijystä irtosi tällaista:







Ja lopuksi tuoreita kuvia tästä päivästä. Tässä kuvaepisodi pallerosta. Aattelin, että voidaan ottaa Pepin kaa kivat nokoset sohvalla. Oma visio oli Peppi nukkumassa mun mahan päällä, mutta sheltillä oli muuta mielessä.





Puoliksi naaman päällä on paljon parempi vaihtoehto. Pääsee sitä paitsi osingoille sohvan käsinojalle.




Ou jee, tässä on kiva tyyny ja eipä tarvi totakaan tyyppii katella.





 Sitten poseerataan kameralle oikein hellyyttävällä katseella.






Ja hetken päästä jo tympäädytään kameramieheen.





Lopuksi kuitenkin vielä irtoaa suloinen "take my hand" -poseeraus ennen kuin mami poisti muhvin naamaltaan. Unileluni kävi liian levottomaksi makuuni.


Näihin kuviin ja tunnelmiin! Heippa ja hyvää yötä! :)


Koiranpentu vs. ihmispentu

Terve täältä pentukiireen keskeltä! Pepin sosiaalistaminen on ollut sydämeni asia viimeiset päivät, ettei mihinkään blogin kirjoitteluun ole tahtonut jäädä aikaa saati sitten energiaa. Pahoittelut siitä teille, kaikki intohimoiset lukijani ( =sori äiti).

Pepin kanssa on kuitenkin mennyt hyvin. Isompia ongelmia ei ole ollut. Mitä nyt käteni ovat täynnä naarmuja ja vähän verillä, kun mamman pikku raatelija tykkää purra kaikkea mikä liikkuu. Ainakin yhet villasukat on ottanut ihan kunnolla osumaa. Onneksi mummi pystyy neulomaan niitä lisää. (Okei okei, etteivät kaikki jää aivan järkytteneeseen olotilaan, käteni ovat verillä oikeastaan kuivien käsieni takia, ei niinkään Pepin. Voin silti kertoa, ettei meitin untuvapallo myöskään auta yhtään käsieni hyvinvoinnin edistymistä.)


Tässä välissä Peppuli on ehtinyt jo tutustua pariin koiravanhukseen ja 2,5 -vuotiaaseen poikalapseen sekä muutamaan koiranpentuun pentutreffeillä. Kokemukset ovat päällimmäisenä olleet Pepille positiivisia, mikä helpottaa oloani omistajana.



Toissa viikonloppuna Peppi pääsi tosiaan kyläilemään pikaisesti ihmispennun luona. Tapaaminen oli mitä seesteisin johtuen ehkä poikalapsen focuksen ollessa Muumeissa silloin kuin saavuimme paikan päälle.

"Mikä toi on?"


Peppiä ihmislapsi kiinnosti jonkin verran.


"Mikä toi on?"



Näiden kahden katseet eivät tosin tahtoneet kohdata...




...edes vahingossakaan.



Kunnes jotain tapahtui.





Peppi meni nimittäin mummin syliin.

"Tässä on kivaa"

"Pusuuuu!"   




Koira sylissä on helppo hymyillä.




Ja sitten vaihdettiin lapsi koiran paikalle.



Uusi outo karvaolio ei ollut paha pala ihmislapselle. Katsokaa tuota rentoutta! 



"Sehän lähestyy!"
 Onneksi kummitädin sylissä oli turvallista, niin villipeto ei päässyt lapsiparkaan käsiksi.




Koitettiin silti vähän parittaa näitä ujoja osapuolia. Peppi oli aika lungi. Se ei näyttänyt pelkäävän lasta ja nuoli jopa tämän käsiä, mutta kiinnostusta tuskin riittää pitkäksi aikaa noin (kauhusta) kankeaa ja (pelosta) äänetöntä olentoa kohtaan.


Viime torstaina me saatiin vuorostamme kylään lapsi äitineen. Tällä kertaakaan ei mitään hullua tapahtunut, vaan poika oli edelleen pelosta rauhallinen ja silloin Peppikään ei villiintynyt ja tehnyt (ainakaan hirveästi) mitään tyhmää. 

Odottelin iltapäivän pikkuseurueen saapumista Pepin kanssa niin, että pölypallo nukkui vuoteessaan ja minä puuhailin jotain keittiössä tätä tarkkaillen. Oli siis aika hauska ylläri, kun vieraat tulivat ja poika huomauttaa äidilleen olkkarissa: "Katoppa, keppi!" Joo, keppi keppi. Pepin ite tekemä keppi.

Voi hyvät hyssykät, missä välissä tuo mun karvaipana oikein oli käynyt vääntämässä ne tortut? Siis Peppi on kakkaninja. Kukaan ei ehdi nähdä tai huomata mitään ja se on jo tehnyt tuhmat lattialle. Ei mee varmaan nanosekuntia pidempään. Mut auta armias, kun lenkillä pyydän siltä samaa, niin kyllä sitten nuuskitaan ja pyöritään ympyrää ja vähän puserretaan ihan kuin siinä menisi niinkin kauan. Hah!





Kakkaninja Peppi -ulostaa varjoansakin nopeammin!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Peppi 10 viikkoa ja ensimmäinen leikkikoulupäivä!

Tänään pikkuneiti sitten pyöräytti tasalukeman ja täytti 10 viikkoa! Kokeneen iän kunniaksi päätimme viedä synttärisankarin viettämään laatuaikaa muiden pentujen kanssa pentuleikkikouluun. Näin jo sieluni silmin, kuinka koiramme saisi viimein purkaa ylimääräistä energiaa viattomiin luontokappaleisiin meidän jalkojen ja varpaiden sijaan. Miten hän leikkisi, painisi, nauttisi olostaan. Ja tunnin lopuksi olisi tyytyväinen ja väsynyt ja sanoisi: "Kiitos isi ja äiti, oli ihan sika kivat kemut! Te ootte parhaita" Ja me oltas: "Mitä vaan meidän pikku hanipuppelille."


Kuvitelmani eivät menneet ihan kokonaan putkeen. Menimme leikkikouluun ja muut pennut taisivat olla jo "vanhoja konkareita" ja me taas oltiin ekakertalaisperhe. Kun ohjaajan luvalla pennut vapautettiin syleistä, kaikki pikkuipanat juoksivat lähes päättömästi toisiaan kohti ja alkoivat leikkimään -kuten olin ajatellut tilanteen menevän. Niin, kaikki. Paitsi Peppi.

Mamman pikku pallero oli häntä koipien välissä ja tuli minun ja avomieheni jalkoihin ja katseli peloissaan nuiden hullujen villipetojen barbaarista ajanvietettä. Jos joku niistä mielipuolista edes lähestyi Peppiä, tämä kipitti karkuun tehden selväksi, ettei hän ollut tullut sinne ystävystymään.



Peppi tyytyi katsomaan huligaanien menoa turvallisesti tuolin alta...





...tai sitten äiskän sylistä. "Suojele, mami, suojele -älä heitä minua susille!"

Ja jos Peppi uskalsi liikkua huoneessa, hän suuntasi ihmisten luo.



Ihmisten kanssa ei sitten tarvi kainostella vai?    






Yritimme houkutella Peppiä keskemmälle happeningin luo namuilla, mutta silloin neidillä ei ollut ruokahalua. Eikä silloinkaan kun yritettiin kutsua sitä luokse. Huoh. Ja makupalojakin oli kolmenlaisia. Kolmenlaisia! Jestas, mikä nirso pentu. Sheltit muka persoja ruualle -HAH! Salli mun nauraa! Tietysti uusi jännittävä tilanne vaikutti asiaan, mutta silti. Kiittämätön retale, osta enää koskaan sulle mitään, kun ei kerta kelpaa, saakeli.


Ilta ei onneksemme päättynytkään katastrofiin, vaan pennut jaettiin kahteen ryhmään ja Peppi pääsi temmeltämään samassa sarjassa painivien kanssa. Ennen sitä olin lähes kyynelissä, kun huomasin, että oma koirani onkin antisosiaalinen hylkiö, josta ei koskaan kasva kunnollista koirayksilöä ja tulee vihaamaan koko elämänsä kaikkia muita koiria.

Ohjaaja kuitenkin sanoi, että Pepin käytös oli täysin normaalia ja kaikki uudet pennut käyttäytyvät noin. HURRAA! Ryhmäjaon jälkeen Peppi otti edelleen vähän pienemmiltä 6-0 pataan ja juoksi vaan toisia karkuun. "Hyvää syntymäpäivää, Peppi", ajattelin. Olipas kerrassaan hyvä idea tuoda koira traumatisoitavaksi tänne. Well played me.

Lopulta Peppi alko hokata homman nimen ja se haukahtikin useamman kerran ja teki leikkiinkutsu-kumarruksen. Pian se vetikin jätkiä turpiin ja ajo niitä takaa! (Snif! Äitinsä tyttö*). Tietysti juuri silloin tuli pissitauko ja taas taon jälkeen jäykkä-Peppi ilmestyi kuviohin ja painityttö jäi sivuun. Kone kuitenkin käynnistyi vielä uudestaan ja kyllä taisi likka tajuta jo vähän, mistä siinä hommassa oli kysymys. :) Silloin 45 minuuttinenkin oli jo päättynyt ja piti lähteä kotiin. Ensi viikolla uudestaan, jospa Peppi pääsisi silloin vähän nopeammin mukaan leikkiin!


Sitä ollaan niin neiti 10 viikkoa vanhoja.


*Varsinaisesti en aja jätkiä takaa, mutta oman kamppailulajiharrastuksen puolesta tulen lyönneeksi ja hakanneeksi kaikkia itseäni pienempiä ja nuorempia kanssatreenaajia, joiden joukkoon mahtuu myös miesedustajia.

Mummi kylässä!

Peppi sai pariksi päiväksi kylään oman koiramumminsa eli allekirjoittaneen äidin. Tapaaminen oli selvästi molemmille mieleinen. Tämä oli Pepin ensimmäinen vieras meidän kodissa. Mitään räksytystä tai muuta ei-toivottavaa hauveli ei tehnyt, enkä tosin niin odottanutkaan/pelännytkään. Pikkuneiti oli vain iloinen saamastaan ylenpalttisesta huomiosta.




Kattokaa ny, miten kovasti häntä heiluu pikkasella! Eiks ooki söpö?!



Koiramummi on ottanut lapsenkoiransa tärkeäksi perheenjäsenekseen jo ennen tämän meille tuloa. Hänen omistautuneisuudestakin jo kertoo se, että hän matkusti yli 500 kilometriä tullakseen tapaamaan ensimmäistä "lapsenlastaan".

Vauvveli mummin sylissä





Äiti tietysti osti Pepillekin joululahjan. Lelu hirvi on ollut mieleinen. Lisäksi saimme kotiin hiustenkuivaajan ihan vauvvaa varten. Ylhäällä oleva kuva lahjapaketista kera tekstin, mihin kuivaaja oli laitettu.

Iskäkin soitti tänään ja kyseli koko perheen kuulumisia. Kuulemma kuvatkin ois kivoja (koirasta, toki mekin saamme esiintyä niissä). On se hienoa, kun lapsella on välittävät isovanhemmat. :)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Ristiriitaisuuden maailma

Joskus toivon, että maailma olisi täysin mustavalkoinen. Toi on oikein ja toi on väärin, piste. Tai ainakin tietyt asiat voisivat olla täysin mustavalkoisia. Kuten esimerkiksi koiran kasvatus. Siitä voisi olla vain yksi ja oikea tyylisuunta ja sitten kun menisi sen mukaan sais iloisen ja tottelevaisen koiran. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Koiran koulutukseen on yhtä monta tapaa kuin on omistajiakin. Jotkut tyyleistä ovat vain vakiintuneet käyttöömme ja siitä huolimatta nekin poikkeavat toisistaan. Moni yksinkertainenkin asia muuttuu vaikeaksi, kun jokaisella on oma kantansa asioihin.



KAULAPANTA VS. VALJAAT

Kaulapanta on kuulemma vaarallinen pennulle, koska se vaurioittaa helposti niskanikamia ja kuristaa henkitorvea hihnaa nykiessä. Ei sitten sitä. Valjaat on sitten varmaan turvallisemmat.


Valjaat taas täytyy teetättää, jotta saisi koiralle juuri hyvät ja istuvat versiot. Muuten se voi vaikuttaa jalkojen astumiseen ja koira voi oppia kävelemään väärin ja se voi aiheuttaa kipuja.

Äh.


Tällä sitä meidän tyttöä kidutetaan



RAAKARUOKA VS. KUIVAMUONA

Raakaruoka jäljittelee ruokavaliota, jota koira saisi luonnossa. Se olisi monipuolista ja luonnollista ravintoa, "oikeaa" ruokaa eikä mitään synteettistä p*skaa.

Kuivamuona paljon halvempi ja helpompi vaihtoehto. Hyvästä kuivaruuasta koira saa kaikki tarvitsemansa vitamiinit ilman, että itse tarvii stressata siitä sen kummemmin.


...ja tällaista moskaa sille syötetään.



Sitten suuremmat stressin aiheet:


ITSENÄISYYS VS LÄHEISYYS

Ois tosi fantsuu opettaa koira olemaan yksin kotona, jottei se tulevaisuudessa rupeis kärsimään eroahdistuksesta. Siitä nimittäin vois seurata ikäviä seuraamuksia niin koiralle kuin omistajallekin. Eroahdistuksen merkkejä ovat mm. tarpeiden teko sisälle, tavaroiden pureskelu ja hajottaminen ja haukkuminen/ulvominen,

Wait. Pennuthan tekee sitä melkein anyway yksin. Nice.

Mutta toivottavaa siis olisi, ettei se enää isoina sellaisia harrastas. Tämä taas johtaa siihen, että vaikka kuinka ihanaa pentua olisi helliä ja halia koko ajan joka sekunti, niin ei välttämättä ole parasta tehdä. Itse haluaisin pitää pikkuista paljon sylissä ja silitellä ja hemmotella ja ja...!



Mutta meidän Pepille tekee välillä tiukkaa olla aidan toisella puolella isistä ja äidistä ja siitä seuraa huutoa. Jos se ei osaa olla "yksin", kun olen kotona avomieheni kanssa, miten luulette se osaavan olla oikeasti yksin? Siksi ylenpalttista huomiota ei saisi olla jatkuvasti ja osa päivästä pitää pakottaa itsensä jättämään Peppi huomiotta vähään aikaan. Niin, ettei koira opi, että se saa aina huomiota, kun olen paikalla. Jos mä oon välillä tosi tylsä, niin Peppi keksii itsekseen tekemistä ja se auttaa häntä paremmin itsenäistymään. Näin ainakin ajattelen. Silti on vähän tasapainoittelua tämäkin asia.


SOSIAALISTAMINEN VS. ROKOTUS JA SUOJELU


Pentu oppii elämästä ihan sikana ensimmäisten 12 viikon aikana. Silloin juuri kannattaa totuttaa se kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välillä. Tutustuttaa se erilaisiin ihmisiin, vanhuksiin, lapsiin, miehiin, naisiin, koiriin, kissoihin, maatilaeläimiin, pyöräilijöihin, sateenvarjoihin yms.

Toisaalta, pennulla ei ole rokotuksia, joten se on täysin haavoittuvainen kaikille pöpöille ja pahuuksille maailmassa. :( (No ei täysin, kyllä emän maito sitä suojaa jonkin verran, mutta silti.) Samalla kun koira oppii hyväksymään maailman hullutukset positiivisten kokemusten kautta, se myös oppii pelkäämään niitä loppuelämänsä. jos se kokee jonkun traumaattisen tapahtuman. :( Eli jos joku koira vaikka tekisi jotain epämukavaa Pepille, se voi oppia pelkäämään kaikkia koiria.
Silti pentu pitäisi tutustuttaa mahdollisimman moniin ja erilaisiin koiriin. Samalla mua pelottaa, että jos tapaamisessa tapahtuukin jotain pahaa ja peruuttamatonta ja tekis siksi mieli pitää Peppiä pumpulitynnyrissä ja naulata kansi siihen kiinni. "Pääset sieltä sitten, kun maailma on parempi paikka." (Means never.)




 Huoh, ei oo helppoo olla (hyvä) äiti.




maanantai 13. tammikuuta 2014

Matka Malmille (ja vähän asiaa kakasta)

Tänään Peppi pääsi kokeilemaan uutta kulkuneuvoa nimittäin bussia. Matka kyydissä ei ollut kovin pitkä ensikertalaiselle, jottei tämä ehtisi hätääntyä. Noin 10 minuuttia bussissa sujui neidiltä varsin mallikaasti.

Kuva ei liity tapaukseen. Oikeasti Peppi on tässä odottamassa ensimmäista lääkärin tarkastusta mamin sylkyssä.



Seuraava uusi asia pennulle oli Malmin kauppakeskus. Kävelimme sen läpi, sillä omistajalla oli pari kirjaa palautettavana kirjastoon. Yllätykseksi juuri koirakirjoja. Hieman uusi maailma ihmetytti ja ehkä jännitikin, mutta yllätävän rauhallinen karvakasa oli mammansa ja mumminsa kanssa. Toinen kyllä tärisi melkoisesti, mutta epäilen, että kyseessä oli pikemminkin kylmä kuin ahdistus. Tai näin ainakin toivon. Muutenhan mitään ihmeellistä Pepin käytöksessä ei ollut.


Paluumatka oli myös oikein leppoinen. Peppi osasi ottaa jo aika iisisti ja makoili suht rentona mamman sylissä. Hyvä tyttö.


Sisäsiisteydestäkin täytyy mainita. Kultahuppeli on alkanut tähdätä entistä enemmän sanomalehdelle. Pisut tulevat oikein hienosti paperille ja kakkojen kanssa on kova yritys meneillään.


Yhden yön jäljiltä oleva kakkasirkus. Raukka ei ollut tehnyt isoja tarpeitaan edellisenä päivänä sitten puoli kuuden jälkeen, niin kaikki kamat tuli sitten yön ja aamun välillä. Mut hei, aika hyvin ne on keskittynyt lehden luokse! *

Siis toi pissa on kyllä niin keskellä, että WAU! Kyllä mamman mussukka selvästi tekee parhaansa. :') **







 Alkaa tulla sellainen olo, että tästä kaveristahan voisi joku päivä tulla sisäsiisti! Meillä on jopa ollu yksi päivä jolloin kaikki tarpeet tuli joko paperille tai ulos! Tämän ilon valloittaessa mieltäni kävelin olohuoneeseen, kunnes tunsin toisen sukkani kostuvan jostakin. En nyt varsinaisesti ärsyyntynyt tapauksesta, mutta pakko kysyä: MISSÄ VÄLISSÄ SÄ EHIT, PEPPI, MISSÄ IHMEEN VÄLISSÄ?! Kyseessä luultavasti oli pikku hepulipisut. Pentu nimittäin juoksi kämpässä päätä pahkaa kaikkialle ja oli vähän hullu. En yhtään ihmettele, jos siinä temmellyksessä rakon hallinta pääsi unohtumaan. Se kyllä harmitti, että nää oli jo toiset mummon sukat, jotka jouduin laittamaan pesuun neidin vahinkojen takia. Onneksi on oma pyykkikone.


*KYLLÄ! Blogissani puhutaan kakasta ja jopa kuvataakin sitä! Vastaavaa skebelinjauhantaa luvassa myös tulevaisuudessa.


**Eikä tietenkään tule unohtaa pissiä!



P.s. Joko panitte merkille, että blogin kirjottaja on aika lapsellinen, kun puhutaan ulosteista?


perjantai 10. tammikuuta 2014

Peppi 9 viikkoa

Tänään Peppi täytti 9 viikkoa. Onnea kultamurulle! :)

Juhlakalu poseerasi mitä pirtsakoimmissa tunnelmissa paparazzille.



Pepillä on ollut meneillään aika villi perjantai. "Laita jos se kamera pois, mä haluun nukkua,"








Otimmekin tyttelin kanssa oikein makeat päikkärit olkkarissa. Aluksi pidin Peppiä sylissä, mutta pientä rimpuilua syntyi mahdollisen kuumuuden takia. Laskin pennun maahan ja koiruli käveli muutaman askeleen ja lösähti lattialle tuhisemaan onnellisena. Siinä me sitten torkuttiin pitkä tovi. Neitiä taisi väsyttää iltapäivän pitkä lenkki isin kanssa. Allekirjoittanutta väsytti muuten vain.


Rentoa viikonloppua vaan kaikille!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Uninen iltapäivä

Tänään on rauhallista. Sekä mies että pentu nukkuvat tyytyväisenä jo toista (elleivät peräti kolmatta?) tuntia. Itse olen käyttänyt ajan hyväksi ja tehnyt vihdoin virallisen omistajailmoituksen Pepistä. Nyt se on ihan aikuisten oikeesti mun koira. <3 Samalla tuli liityttyä Kennellitton jäseneksi. Saadaan siinä sivussa koiravakuutuksesta alennusta ja Koiramme -lehti 10 kertaa postiluukusta vuoden aikana. Hintaa tälle lystille tuli 39 €.


Nyt täällä on lähes epäilyttävän hiljaista. Tällaisia hetkiä ei ole ollut liikaa pennun tullessa kotiin. Nautin. Tosin samalla vähän ahdistun, kun en voi viedä vielä koiraa ulos pissille. Miksi se nukkuu niin kauan? Mikä sitä oikein on niin väsyttänyt? Onhan se terve? Onhan sillä varmasti kaikki hyvin? (Kipittää keittiöön tarkistamaan tilanteen.)

Juu, siellä se omassa pedissä unissaan sätkii, ainut muutos oli asennon vaihto sitten edellisen tsekkaus-kerran. Meidän pedissä taas tuhisee toinen "murre". Nyt kukaan ei leiki mun kaa. :(  Vaikka täytyy myöntää, että itseäkin vähän ramaisee, mutten viitsi ottaa perheenjäsenistäni mallia. Illalla voi taas koisata!



Peppi ilmeisesti kuuli mun mentaalisen kutsunhuutoni ja heräsi melkein heti! Käytiin pihalla nopeasti pissalla ja nyt se saa syödä keittiössä päivällistä. Ajattelin, että kävisimme vähän pidempään ulkona tämän postauksen jälkeen. Nyt kun lapsikin on kerta hereillä. Avomiekkosen pitäisi ottaa jälkikasvustaan mallia ja virota myös. Tilanne tosin vaikuttaa tällä hetkellä erittäin univoittoiselta hänen osaltaan. Pahus.

Miten joku voi olla noin pieni möykky?


Kaksi ihanaa samassa kuvassa.*





Tälle päivälle olis tarkoitus mennä pienelle autoreissulle kera Pepin. Sulhanen menee katsomaan itselleen kitaraa joltakin heebolta. Me voidaan mennä sillä aikaa tutustumaan Pepin kaa lähiympäristöön. Tiedä, jos vaikka pikkuiselta pääsis kakkelit. Tällaisesta koostuu nykyään mun ihannepäivän tapahtumat after the dog. :D Jospa se päivä lähtis tästä käyntiin. Ulkonakin on niin virkistävän synkkää ja pimeää, ettei malta päästä temmeltämään sinne!



Hyvää loppiasta vaan kaikille! :)









*Peppi ja lammaspeitto ;)