lauantai 8. helmikuuta 2014

Joko mennään kotiin?

Ulkoiluttaminen Pepin kanssa sujuu omasta mielestäni oikein mukavasti. Shelttimme kävelee hihnassa jo melko nätisti. Välillä tulee jopa sellainen olo, että talutan oikeaa koiraa, enkä mitään pennunrääpälettä. :D

Kuitenkaan mutkatonta tämäkään homma ei vielä ole. Pepillä tulee melko nopeasti koti-ikävä. Yleensä se alkaa silloin, kun se on tehnyt kodista kahden metrin päähän pissit ja se haluaa sisälle ja mä jatkaa matkaa. Siinä on hyvät lähtökohdat aloittaa rentouttava yhteinen kävelylenkki. Peppi laittaa jarrut päälle ja mä raahaan viatonta luontokappaletta perässäni. Asiaa ei helpota yhtään, että nää talot ja portaikot on tosi samannäköisiä. Eli kun yritän kävellä Pepin kanssa sisäpihalta pois, typy ehtii yrittää mennä 4-5 eri huusholliin todennäköisesti siinä luulossa, että nyt saavuttiin kotiin. Ja sitten äiti vetaa penikkaa apinan raivolla perässään "Ei me mennä sinne, me mennään lenkille!"


Sitten kun lopulta pääsemme sieltä helvetin loukusta, lapsukainen laittaa uudesta jarrut päälle ja näyttää tältä:





"Koti...

Joko mennään takaisin?"




"Joko nyt mennään takaisin?"




"Menemmekö jo takaisin?"




"Camoon! Otin jo kaksi askelta tänne kivelle asti! Eikö mikään riitä sulle?!"


Lopulta sellaisen 15 minuutin eläinrääkkäyksen jälkeen Peppi tajusi, että mehän kävellään, minne minä määrään ja polosen on tultava mukaan. Sitten kun päästiin kotinurkilta ja vähän vauhtiin, niin säälittävä vinkuminen ja jatkuva pysähtely loppuivat ja tyttö käveli melkein kuin unelma! Vähän hitaasti syttyvä luonne tää meidän sankaritar, huomaan (tullu äitiinsä). Tätä nyt on muutaman kerran käyny, mutta onneksi jo tiedän, ettei tuo kiukuttelu kauaa jatku ja musta vaikuttaa jopa siltä, että Pepistä on ihan kiva olla ulkosalla. Oltiin tossa keskiviikkona päälle tunnin lenkillä eikä sen aikana ollut ongelmia (kuin siis tietysti alussa) ja näytti siltä, että hyvinhän hauva jaksoi! Kotona sitten tietysti otettiin nokoset, hyvin ansaitut sellaiset. Kuhan koira on onnellinen. Se on tärkeintä. :)



P.s. Jottei kukaan soittaisi eläinsuojelijoita perääni, niin tarkennettakoon, että ilmaisuni ovat rajusti liioiteltuja Pepin "rääkkäämisestä". Lähinnä kyse on siitä, että kiskon vähän Peppiä perässäni ja jos koira oikeasti pistää jarrut kiinni, niin kannan ja kokeilen vähän matkan päästä uudestaan. En kuitenkaan halua, että lenkkeilystä tulee epämiellyttävää puhumattakaan siitä, että Pepin niska vahingoittuisi kovasta nykimisestä. Ihan siis näin varmuuden vuoksi sanon. Mieluummin näin kuin sitten kirjoitan sellin takaa käsin samaa selitystä.

2 kuukautta, 1 viikko ja 1 päivä

Tämä viikonloppu menee paljolti Pepin ympärillä ja sen sosiaalistamisessa. Perjantaina kävimme moikkaamassa ihmispentua (muistatte hänet tästä) ja sieltä lähdimme suoraan neljännelle kerralle pentuleikkikouluun. Nyt tuntui, että Peppi oli aivan omassa elementissään tällä kerralla. Jotenkin vain Pepatsu keskittyi enemmän leikkikavereihin ja riehui oikein kivasti.


Tämän kuvan ottamisen jälkeen ollaan ehditty kasvaa


Viime viikolla nimittäin tuli sellainen olo, että saakohan tää meidän mötkylä näistä kerroista paljoa irti, kun se suurimman osan ajasta kiertelee nurkkia ja ihmisiä läpi ja etsii namuja. Lopun ajan se yritti saada jonkun lähtemään jahtaamisleikkiin mukaan ja ehkä sen 25 % ajasta leikki muiden kaa. Kun ei tuo leikkikoulu ihan täysin ilmainenkaan oo (10€/kerta, mikä ei oo paha), niin viittiikö siitä maksaa.

Ääni muuttui kellossa eilisen jälkeen. Vauveli pisti oikein hyvät leikit pystyy muiden pikkuisten kanssa. Paikalla oli aivan ihania pentuja. Sain itse samalla koiraterapiaa. <3 Mukana oli kaksi uutta tulokasta, joista toinen oli sheltti! Se oli noin viisi senttimetriä Peppiä isompi säkäkorkeudeltaan ja haukkui matalammalta. Mutta tämä yksilö olikin Peppiä kaksi viikkoa nuorempi! Ja se oli narttu! Hih, kyllä noi shelttien kokoerot on melkoisia. Meijän Peppihän saatta ehkä jäädä alimittaseksi (alle 36 cm) ja tuo toinen oli ennustettu kasvavan yli 40 senttimetriseksi.


Tämä päivä meni pentutreffeillä toisessa paikassa. Huomaa, miten hyvää toisten pentujen näkeminen Pepille tekee. Ja on ihanaa nähdä erilaisia pentuja. Jos olisin tajunnut, että oman koiran hankinta mahdollistaa muiden koirien näkemistä näin hyvin (pentutreffeillä karvaturrit oikein hyppivät syliini sankoin joukoin), olisin hankinnut itselleni tällaisen jo varmasti paljon aikaisemmin! ;D Mun housut ja paita on ihan karvassa tästä päivästä, mutta ei se haittaa. Olen sanonut varastoitua iiiihanan määrän pentuenergiaa viikon ajaksi. Onhan minulla totta kai Peppi pitämässä sitä yllä. Mutta se pikkuirusten persoonien määrä on vain jotakin niin liikuttavaa! Aivan kuten ihmiset, jokainen on yksilö. Kaikki ovat ihania. <3

Pennun sosiaalistaminen on mukavaa, etenkin kun siihen liittyy lisää pentuja, mutta jotkin asiat on itselle vähän hankala ymmärtää. Tajusin tässä nimittäin, että meidän neitihän ei oo paljon ollu sateenvarjojen kaa tekemisessä (Ai, talvellako? Kumma.) ja se on yksi yleinen juttu, mitä koirat tahtoo pelätä. Aattelinpa sitten eilen aamupäivästä kokeilla, mitä meitin typy siihen oikein virkaa.




No se pelästy.


Ja sitten haukku.


Ja jatkoi haukkumista.


Kävi sen jälkeen olohuoneessa piilossa.


Ja tuli haukkumaan lisää...


Kokeilin tehä sontikasta tytölle ystävän ja huijasin neidin lähemmäs varjoa namujen avulla.


Tässä komeilee 13 viikoinen typy.



 Lopulta kaadoin sen aamulla jääneet jämäraksut objektin päälle. Ripottelin myös muutaman namin joukkoon.






...ja kohta hauva söi jo pelottavan esineen päältä! Ou jee, olen oikea koirakuiskaaja! (Yeah, right.)


Kokeilin samaa aukinaisen sateenvarjon kohdalla, mutta se oli jo Pepalle liikaa. Ihan liikaa. Ei namut, siankorva eikä edes kamu-Paavon pelastaminen sontikan alta olleet riittävän suuria houkuttumia, jotta kohdetta olisi uskaltanut lähestyä. Aika läheltä Peppi uskalsi hakea mun kädestä herkkua, mutta sitten se juoksikin suoraan olkkariin. Tätä vois siis jatkossa vielä reenata. Meinaan, ei oo ihan hirveen kivaa, jos sadekelillä joku aukaisee sateenvarjon ja meidän Pipari saa slaagin.



Huomenna menemme rakkaani kanssa koiraluennolle, jossa tulee käydä ennen pentukurssia. Se alkaakin Pepillä kahden viikon päästä perjantaina. Huomisen päivän tapahtumiin kuuluu myös koirakaksikon vierailu omistajineen. Siitä, miten koirien kohtaaminen meni, kerron kenties lisää blogissani myöhemmin -so stay tuned! ;)



Jälkiedit: Jostain syystä olin aikaisemmin laskenut, että 1 kuukausi ja 1 viikko meinais kahta kuukautta ja yhtä viikkoa? Välillä yllätän ittenikin tässä logiikassa!



sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lumihangessa juoksentelua

Tänään menimme pellolle koko perheen kanssa ja päästettiin Peppi juoksentelemaan vapaasti ympäriinsä. Lähinnä se sisälsi pallon perässä juoksemista (jota hän ei edes lopulta ottanut itselleen) ja isin tai äidin seuraamista. Vaikutti kuitenkin siltä, että Peppi tykkäsi lumesta. Ei se sitä ainakaan mitenkään karsastanut. Hetket ikuisti oma rakas avomieheni kamerallaan. <3








"Pistää päänsä piiloon, luulee, ettei nää..."



 "Run like a wind!"






Siinä se meidän prinsessa astelee. <3




"Minä tulen, isi, minä tulen!!"



"BANZAI!" 





"Onks mun naamassa jotain?"


Kovin kauaa ei viihdytty, kun pienokaisemme alkoi jo vinkumaan, kuitenkin saatiin olla ulkosalla reilu puolituntia. Ja kyllä neitiä väsytti kotona ja nukkui oikein pitkät päikkärit.

Ennen kuin Peppi pääsi petiinsä hengähtämään, pesimme tytön kauttaaltaan ensimmäistä kertaa. Strategiamme oli suht helppo ja yksinkertainen: toinen antaa jatkuvalla syötöllä nameja ja toinen pesee. 

Kuivaus oli Pepille vähän hankalaa, hiustenkuivaaja nimittäin arvelutti jonkin verran. Pentu jäikin hieman kosteaksi turkistaan tältä rupeamalta, mutta eipä sitä oltu heittämässä ulos vähän aikaan.

Koitin ikuistaa uitetun rottamme kuvaa, mutta tehtävä oli kuta kuinkin mahdoton. Tässä siis kaksi surkeaa kännykkäkuvayritystä raasustamme:





 Kyllä siitä silti saa selvän, miten säälittävän näköinen se on pestäessä. Point made.