lauantai 8. helmikuuta 2014

Joko mennään kotiin?

Ulkoiluttaminen Pepin kanssa sujuu omasta mielestäni oikein mukavasti. Shelttimme kävelee hihnassa jo melko nätisti. Välillä tulee jopa sellainen olo, että talutan oikeaa koiraa, enkä mitään pennunrääpälettä. :D

Kuitenkaan mutkatonta tämäkään homma ei vielä ole. Pepillä tulee melko nopeasti koti-ikävä. Yleensä se alkaa silloin, kun se on tehnyt kodista kahden metrin päähän pissit ja se haluaa sisälle ja mä jatkaa matkaa. Siinä on hyvät lähtökohdat aloittaa rentouttava yhteinen kävelylenkki. Peppi laittaa jarrut päälle ja mä raahaan viatonta luontokappaletta perässäni. Asiaa ei helpota yhtään, että nää talot ja portaikot on tosi samannäköisiä. Eli kun yritän kävellä Pepin kanssa sisäpihalta pois, typy ehtii yrittää mennä 4-5 eri huusholliin todennäköisesti siinä luulossa, että nyt saavuttiin kotiin. Ja sitten äiti vetaa penikkaa apinan raivolla perässään "Ei me mennä sinne, me mennään lenkille!"


Sitten kun lopulta pääsemme sieltä helvetin loukusta, lapsukainen laittaa uudesta jarrut päälle ja näyttää tältä:





"Koti...

Joko mennään takaisin?"




"Joko nyt mennään takaisin?"




"Menemmekö jo takaisin?"




"Camoon! Otin jo kaksi askelta tänne kivelle asti! Eikö mikään riitä sulle?!"


Lopulta sellaisen 15 minuutin eläinrääkkäyksen jälkeen Peppi tajusi, että mehän kävellään, minne minä määrään ja polosen on tultava mukaan. Sitten kun päästiin kotinurkilta ja vähän vauhtiin, niin säälittävä vinkuminen ja jatkuva pysähtely loppuivat ja tyttö käveli melkein kuin unelma! Vähän hitaasti syttyvä luonne tää meidän sankaritar, huomaan (tullu äitiinsä). Tätä nyt on muutaman kerran käyny, mutta onneksi jo tiedän, ettei tuo kiukuttelu kauaa jatku ja musta vaikuttaa jopa siltä, että Pepistä on ihan kiva olla ulkosalla. Oltiin tossa keskiviikkona päälle tunnin lenkillä eikä sen aikana ollut ongelmia (kuin siis tietysti alussa) ja näytti siltä, että hyvinhän hauva jaksoi! Kotona sitten tietysti otettiin nokoset, hyvin ansaitut sellaiset. Kuhan koira on onnellinen. Se on tärkeintä. :)



P.s. Jottei kukaan soittaisi eläinsuojelijoita perääni, niin tarkennettakoon, että ilmaisuni ovat rajusti liioiteltuja Pepin "rääkkäämisestä". Lähinnä kyse on siitä, että kiskon vähän Peppiä perässäni ja jos koira oikeasti pistää jarrut kiinni, niin kannan ja kokeilen vähän matkan päästä uudestaan. En kuitenkaan halua, että lenkkeilystä tulee epämiellyttävää puhumattakaan siitä, että Pepin niska vahingoittuisi kovasta nykimisestä. Ihan siis näin varmuuden vuoksi sanon. Mieluummin näin kuin sitten kirjoitan sellin takaa käsin samaa selitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti