2 kuukautta, 1 viikko ja 1 päivä

Tämä viikonloppu menee paljolti Pepin ympärillä ja sen sosiaalistamisessa. Perjantaina kävimme moikkaamassa ihmispentua (muistatte hänet tästä) ja sieltä lähdimme suoraan neljännelle kerralle pentuleikkikouluun. Nyt tuntui, että Peppi oli aivan omassa elementissään tällä kerralla. Jotenkin vain Pepatsu keskittyi enemmän leikkikavereihin ja riehui oikein kivasti.

Tämän kuvan ottamisen jälkeen ollaan ehditty kasvaa

Viime viikolla nimittäin tuli sellainen olo, että saakohan tää meidän mötkylä näistä kerroista paljoa irti, kun se suurimman osan ajasta kiertelee nurkkia ja ihmisiä läpi ja etsii namuja. Lopun ajan se yritti saada jonkun lähtemään jahtaamisleikkiin mukaan ja ehkä sen 25 % ajasta leikki muiden kaa. Kun ei tuo leikkikoulu ihan täysin ilmainenkaan oo (10€/kerta, mikä ei oo paha), niin viittiikö siitä maksaa.

Ääni muuttui kellossa eilisen jälkeen. Vauveli pisti oikein hyvät leikit pystyy muiden pikkuisten kanssa. Paikalla oli aivan ihania pentuja. Sain itse samalla koiraterapiaa. <3 Mukana oli kaksi uutta tulokasta, joista toinen oli sheltti! Se oli noin viisi senttimetriä Peppiä isompi säkäkorkeudeltaan ja haukkui matalammalta. Mutta tämä yksilö olikin Peppiä kaksi viikkoa nuorempi! Ja se oli narttu! Hih, kyllä noi shelttien kokoerot on melkoisia. Meijän Peppihän saatta ehkä jäädä alimittaseksi (alle 36 cm) ja tuo toinen oli ennustettu kasvavan yli 40 senttimetriseksi.


Tämä päivä meni pentutreffeillä toisessa paikassa. Huomaa, miten hyvää toisten pentujen näkeminen Pepille tekee. Ja on ihanaa nähdä erilaisia pentuja. Jos olisin tajunnut, että oman koiran hankinta mahdollistaa muiden koirien näkemistä näin hyvin (pentutreffeillä karvaturrit oikein hyppivät syliini sankoin joukoin), olisin hankinnut itselleni tällaisen jo varmasti paljon aikaisemmin! ;D Mun housut ja paita on ihan karvassa tästä päivästä, mutta ei se haittaa. Olen sanonut varastoitua iiiihanan määrän pentuenergiaa viikon ajaksi. Onhan minulla totta kai Peppi pitämässä sitä yllä. Mutta se pikkuirusten persoonien määrä on vain jotakin niin liikuttavaa! Aivan kuten ihmiset, jokainen on yksilö. Kaikki ovat ihania. <3

Pennun sosiaalistaminen on mukavaa, etenkin kun siihen liittyy lisää pentuja, mutta jotkin asiat on itselle vähän hankala ymmärtää. Tajusin tässä nimittäin, että meidän neitihän ei oo paljon ollu sateenvarjojen kaa tekemisessä (Ai, talvellako? Kumma.) ja se on yksi yleinen juttu, mitä koirat tahtoo pelätä. Aattelinpa sitten eilen aamupäivästä kokeilla, mitä meitin typy siihen oikein virkaa.




No se pelästy.


Ja sitten haukku.


Ja jatkoi haukkumista.


Kävi sen jälkeen olohuoneessa piilossa.


Ja tuli haukkumaan lisää...


Kokeilin tehä sontikasta tytölle ystävän ja huijasin neidin lähemmäs varjoa namujen avulla.

Tässä komeilee 13 viikoinen typy.

 Lopulta kaadoin sen aamulla jääneet jämäraksut objektin päälle. Ripottelin myös muutaman namin joukkoon.

...ja kohta hauva söi jo pelottavan esineen päältä! Ou jee, olen oikea koirakuiskaaja! (Yeah, right.)


Kokeilin samaa aukinaisen sateenvarjon kohdalla, mutta se oli jo Pepalle liikaa. Ihan liikaa. Ei namut, siankorva eikä edes kamu-Paavon pelastaminen sontikan alta olleet riittävän suuria houkuttumia, jotta kohdetta olisi uskaltanut lähestyä. Aika läheltä Peppi uskalsi hakea mun kädestä herkkua, mutta sitten se juoksikin suoraan olkkariin. Tätä vois siis jatkossa vielä reenata. Meinaan, ei oo ihan hirveen kivaa, jos sadekelillä joku aukaisee sateenvarjon ja meidän Pipari saa slaagin.



Huomenna menemme rakkaani kanssa koiraluennolle, jossa tulee käydä ennen pentukurssia. Se alkaakin Pepillä kahden viikon päästä perjantaina. Huomisen päivän tapahtumiin kuuluu myös koirakaksikon vierailu omistajineen. Siitä, miten koirien kohtaaminen meni, kerron kenties lisää blogissani myöhemmin -so stay tuned! ;)



Jälkiedit: Jostain syystä olin aikaisemmin laskenut, että 1 kuukausi ja 1 viikko meinais kahta kuukautta ja yhtä viikkoa? Välillä yllätän ittenikin tässä logiikassa!