Päivitystä

Muutamia asioita on tullut hommailtu Pepin kanssa, niin ajattelin näin lyhyehkösti kertoa, mitä sitä on tullut tehtyä (kuvat auttakoon asiassa).



 Mainitsin teille jo aikaisemmin, että meille oli tulossa vierailemaan kaksi mopsia, Paavo ja Bare. Nämä röhkivät elukat hämmensivät kyllä melkoisesti Peppiä. Paavo oli vähän turhankin innokas tekemään Pepin kanssa tuttavuutta, joten vaihdoimme ympäristöä koirille sopivammaksi ja käppäilimme kiven heiton päässä sijaitsevaan koirapuistoon.

Leikkimisen sijaan koiria kiinnostivat puistossa kuitenkin enemmän namit...


Paristi Peppi houkutteli Paavoa mukaan juoksuun, mutta häntä meni heti koipien alle, kun toinen vastasi kutsuun. Ei tainut neiti osata päättää, mitä se oikein halusi. Lopuksi tyyppi lopulta, ihan kävi Paavon päälle, jotta saisi leikkikaverin, mut Pavetsu oli siltä erää jo lopettanut riehumisen.

Paavolle olisi kelvannu nami jos toinenkin.

Mamma halusi kuitenkin palkata vain Peppiä.


Kotona sisällä ulkona oleskelun jälkeen lapset rauhoittuivat lopulta ja kaikki kävivät mukavasti päikkäreille sillä aikaa kun vanhemmat joivat kupposen kahvia keskenään ja puhuivat fiksuja.



Otettiin vähän kaverikuvia mopsien kaa ennen kotiin lähtöä.

Paavo

Bare

Ja sitten iski photobomb (Peppi).



Ystävänpäivän vietimme Muskan omistajien luona. Sieltä löytyi myös kaksi kissaa monirotuisen vanhan rouvan lisäksi. Kisut eivät ruvenneet Pepin varsinaisiksi sydänystäviksi (edes ystävänpäivän kunniaksi), mutta tärkeintä oli, että Peppi pääsi vähän näkemään, että tollaisiakin elukoita on olemassa.

Tällaisen se Pepatsu kohtasi.

Kävelimme pikkulenkin myös koiratarhalle. Peppi katsoo haaveilevasti viereisen tarhan koiria. Ruoho on ilmeisesti aidan toisella puolella aina vihreämpää -jopa talvella.

Peppi vastavuoroisesti Muskan pedillä.



Käytiin myös ihan oikealla metsäretkellä hauvelin kanssa. Pitkään ei oltu (20 minuuttia), mutta kävely ajoi varmasti asiansa, kun typy sai kuitenkin olla vapaana (pitkässä liinassa) ja haistella ihan uusia hajuja.

Ensikosketus metsään

Tepastelua (tai pepastelua) mamin perässä.

Metsässä kävely ei kestänyt kauaa, sillä sieltä oli tarkoitus kävellä lähellä sijaitsevalle Haltialan tilalle. Pääsimme katsomaan ulkona olevaa ylämaan karjaa. Södejä karvasia otuksia olivat. Peppi ei tosin pahemmin ollut kiinnostunut veijareista. Ehkä hyvä niin.

Reissu väsytti selvästi ressua. Yritettiin pitää raukka jalkatilassa automatkan ajan, sillä pentu oli ihan kurassa. Paperi oli suojaamassa penkkiä, joka muuten olisi saanut kaiken lian päälleen.

Hetken päästä kettu nukahti.





Seuraavana päivän halusimme laajentaa lisää Pepin eläinnäkemyksiä ja menimme yhdessä kävellen samaiselle tilalle -nyt siihen aikaan, jolloin tallin sisälle pääsi. Siellä shetlanninlammaskoira löysi paimennettavia:

Määkijä olis valmis sanomaan Pepalle moi, mutta neiti ollut kovin vastaanottavainen. Meitin lammaskoira vaan tärisi noiden petojen luona ja isi ja äiti antoivat pikkuiselle herkullisia namipaloja. Samaisessa paikassa oli myös kanoja, mutta niistä ei saatu mitään järkevää otosta.

Kuvaa ottaessa jonkun täytyy aina liikkua.




Tässä meidän hurjimmat kohokohdat viime kuusta. Aloitimme myös viime viikon perjantaina pentukurssin. Sen oli määrä alkaa jo 14. päivä, mutta se kerta oli peruuttu. Olin tosi innoissani, että pääsimme sinne koko perheen voimin pitämään hauskaa ja opettamaan Pepille kunnon kansalaisen tapoja. :) Nyt on ollut kaksi kertaa ja olen tykännyt. Tuntuu hyvältä saada vähän tavoitteellisempaa harjoittelua. Saadaan nimittäin harjoituksia, mitä harjoitella kotona. Musta ainakin oli tosi siistiä treenata harjoituksia viikon ajan ja sitten seuraavalla tunnilla huomata, miten ahkeruus on kantanut hedelmää. Ja tälle viikolle saatiin taas uusia treenejä. Kivaa!


Tässä vielä tuoreita näkymiä Pepistä:

Ylväänä näyttelykoiran elkein.

Ja valossa kylpevä kuva "en se minä ollut" -katseella. :)



Hyvää viikonloppua kaikille ja toivottavasti te lukijani (=äiti) olitte jaksaneet odottaa kärsivällisesti pitkästä aikaa ilmestynyttä postaustani! :)