tiistai 14. tammikuuta 2014

Ristiriitaisuuden maailma

Joskus toivon, että maailma olisi täysin mustavalkoinen. Toi on oikein ja toi on väärin, piste. Tai ainakin tietyt asiat voisivat olla täysin mustavalkoisia. Kuten esimerkiksi koiran kasvatus. Siitä voisi olla vain yksi ja oikea tyylisuunta ja sitten kun menisi sen mukaan sais iloisen ja tottelevaisen koiran. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Koiran koulutukseen on yhtä monta tapaa kuin on omistajiakin. Jotkut tyyleistä ovat vain vakiintuneet käyttöömme ja siitä huolimatta nekin poikkeavat toisistaan. Moni yksinkertainenkin asia muuttuu vaikeaksi, kun jokaisella on oma kantansa asioihin.



KAULAPANTA VS. VALJAAT

Kaulapanta on kuulemma vaarallinen pennulle, koska se vaurioittaa helposti niskanikamia ja kuristaa henkitorvea hihnaa nykiessä. Ei sitten sitä. Valjaat on sitten varmaan turvallisemmat.


Valjaat taas täytyy teetättää, jotta saisi koiralle juuri hyvät ja istuvat versiot. Muuten se voi vaikuttaa jalkojen astumiseen ja koira voi oppia kävelemään väärin ja se voi aiheuttaa kipuja.

Äh.


Tällä sitä meidän tyttöä kidutetaan



RAAKARUOKA VS. KUIVAMUONA

Raakaruoka jäljittelee ruokavaliota, jota koira saisi luonnossa. Se olisi monipuolista ja luonnollista ravintoa, "oikeaa" ruokaa eikä mitään synteettistä p*skaa.

Kuivamuona paljon halvempi ja helpompi vaihtoehto. Hyvästä kuivaruuasta koira saa kaikki tarvitsemansa vitamiinit ilman, että itse tarvii stressata siitä sen kummemmin.


...ja tällaista moskaa sille syötetään.



Sitten suuremmat stressin aiheet:


ITSENÄISYYS VS LÄHEISYYS

Ois tosi fantsuu opettaa koira olemaan yksin kotona, jottei se tulevaisuudessa rupeis kärsimään eroahdistuksesta. Siitä nimittäin vois seurata ikäviä seuraamuksia niin koiralle kuin omistajallekin. Eroahdistuksen merkkejä ovat mm. tarpeiden teko sisälle, tavaroiden pureskelu ja hajottaminen ja haukkuminen/ulvominen,

Wait. Pennuthan tekee sitä melkein anyway yksin. Nice.

Mutta toivottavaa siis olisi, ettei se enää isoina sellaisia harrastas. Tämä taas johtaa siihen, että vaikka kuinka ihanaa pentua olisi helliä ja halia koko ajan joka sekunti, niin ei välttämättä ole parasta tehdä. Itse haluaisin pitää pikkuista paljon sylissä ja silitellä ja hemmotella ja ja...!



Mutta meidän Pepille tekee välillä tiukkaa olla aidan toisella puolella isistä ja äidistä ja siitä seuraa huutoa. Jos se ei osaa olla "yksin", kun olen kotona avomieheni kanssa, miten luulette se osaavan olla oikeasti yksin? Siksi ylenpalttista huomiota ei saisi olla jatkuvasti ja osa päivästä pitää pakottaa itsensä jättämään Peppi huomiotta vähään aikaan. Niin, ettei koira opi, että se saa aina huomiota, kun olen paikalla. Jos mä oon välillä tosi tylsä, niin Peppi keksii itsekseen tekemistä ja se auttaa häntä paremmin itsenäistymään. Näin ainakin ajattelen. Silti on vähän tasapainoittelua tämäkin asia.


SOSIAALISTAMINEN VS. ROKOTUS JA SUOJELU


Pentu oppii elämästä ihan sikana ensimmäisten 12 viikon aikana. Silloin juuri kannattaa totuttaa se kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välillä. Tutustuttaa se erilaisiin ihmisiin, vanhuksiin, lapsiin, miehiin, naisiin, koiriin, kissoihin, maatilaeläimiin, pyöräilijöihin, sateenvarjoihin yms.

Toisaalta, pennulla ei ole rokotuksia, joten se on täysin haavoittuvainen kaikille pöpöille ja pahuuksille maailmassa. :( (No ei täysin, kyllä emän maito sitä suojaa jonkin verran, mutta silti.) Samalla kun koira oppii hyväksymään maailman hullutukset positiivisten kokemusten kautta, se myös oppii pelkäämään niitä loppuelämänsä. jos se kokee jonkun traumaattisen tapahtuman. :( Eli jos joku koira vaikka tekisi jotain epämukavaa Pepille, se voi oppia pelkäämään kaikkia koiria.
Silti pentu pitäisi tutustuttaa mahdollisimman moniin ja erilaisiin koiriin. Samalla mua pelottaa, että jos tapaamisessa tapahtuukin jotain pahaa ja peruuttamatonta ja tekis siksi mieli pitää Peppiä pumpulitynnyrissä ja naulata kansi siihen kiinni. "Pääset sieltä sitten, kun maailma on parempi paikka." (Means never.)




 Huoh, ei oo helppoo olla (hyvä) äiti.




3 kommenttia:

  1. Hei!

    Kiitos ihanasta blogista! Pidän kovasti kirjoitustyylistäsi ja miusta on mahtavaa että kerrot koiranomistajan kaikista puolista. Itse olen jo oppinut paljon ja siitä on varmasti apua monille. :) Odotan innolla seuraavaa postaustasi! Voimia ja ihania aikoja uskomattoman suloisen pennun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kovasti kommentistasi! Se lämmitti mieltäni tavattomasti! Tiedän, että kyllähän tätä lukee ehkä äiti ja sisko sosiaalisen paineen pakottamina ja lähipiiri-ihmisten on pakko vähän kehua blogia, jotta ne säilyttäs muhun jonkin sortin välit, mut ihana saada joltakin ulkopuoliselta (? tai mistäs minä tiiän ;) palautetta! :))

      Huippua, jos oot oppinut täältä jotakin!! Saako kysyä, onko sulla kenties koirasuunnitelmia? Kiinnostaa tietää, millaiset ihmiset tätä lukee. :)

      Ja kiitos myös tsemppauksesta, me yritetään koko perhe pitää täällä lippu korkeella ja pyrin kirjoittamaan tänne aina kuulumisia. Onhan tämä pentuaika hieno (ja rasittava), mutta ohimenevä ilmiö elämässä, josta kannattaa olla dokumenttia tulevaisuuden päiville. :)

      Poista
  2. Haha, ulkopuolinenpa hyvinkin :)

    Pienenä miulla oli haaveena oma lemmikki, mutta allergian vuoksi emme sellaista karvakorvaa voineet ottaa. Mutta se ei onneksi estä olemasta eläinten kanssa. Ne ovat sellaisia otuksia että tuovat mahdottomasti iloa ja lohdutusta elämään! :)

    Iloitsin kun huomasin, että olit kirjoittanut lisää, eli menempä tästä heti ne lukemaan. ;)

    VastaaPoista